Mä en voinut kuvitella, et tää ois totta. Ei tämmönen oo voinu tapahtuu mulle. Tai oikeestaan äidille...
Olin pelaamas monopolia yksikseni, kun isä tuli mun huoneeseen vakavan näköisenä.
”Daniel, kuule”, se sanoi vakavasti ja tuli mun luokse. Nostin katseeni pelilaudasta ja katsoin isäni surullisia silmiä. Aavistin heti, ettei kaikki ollut kunnossa. Missä äiti oli?
”Daniel...” isä kyykistyi viereeni ”...äitisi joutui onnettomuuteen ja kuoli.”
Ei sitten yhtään hienotunteisemmin voinut kertoa? Otin äidin kuoleman isäni mukaan aivan liian raskaasti. Alussa se tuki mua, mutta uuden naisen myötä mä jotenki unohduin. Se akka oli nuoren ikänsä lisäksi täys kusipää. Eikä se pitänyt musta. Mun oma isänikin oli kääntyny mua vastaan pikkuhiljaa. Mä olin vaan tiellä, niinhän se sanoi.

Church Roadin hoitokoti... Ihan hieno paikkahan tää oli, mutta toi nimi sai mut epäilemään. Ihan ku tää ois joku hullujenhuone. En mä ollut hullu? Siis omasta mielestäni en ainakaa ole, mutta varmasti isäni oli sitä mieltä, et oisin hullu. Haistakoot pitkät.
Mun huone oli sellane aika iso. Siel oli jo valmiiks joitain kaappeja, ihan mukavan kokoinen sänky ja kirjotuspöytä. Tosi masentava ja tylsä huone se mun mielestä oli. Laskin sylissä kantamani hamsterin häkin lattialle ja olalla keikkuneet laukut laskin sängylle. Ryhdyin purkamaan tavaroita laukuistani, hamsterin tarvikkeet sai mennä kaappiin, kannettava pöydälle, vaatteet toiseen kaappiin ja viinapullot vaatteiden väliin. Olin nimittäin lukaissut sen sääntölapun, jonka se johtajatar anto, ja totta kai siellä kiellettiin kaikki alkoholi, tupakka ja huumausaineet. Kyllähän siel kiellettiin lemmikkieläimetki, mut en jaksanu välittää. Mun hamsteri, nimeltään Ilia, tulee kulkemaan mun mukana minne meninki. Työnsin Ilian häkin nurkkaan. Suoristauduin ja katselin huonetta. Se näytti ihan siedettävältä.
Mulla oli taas nälkä, vaikka just tulin syömästä. Onneks sentää keittiöstä sai käydä pyytää välipalaa, jos tulis nälkä. Mut en mä kehtais mennä sinne heti ruokailun jälkee.
Ruokalas olin tutustunu muutamaan jätkään. Toisen nimi oli joku Jason ja se oli mua vuoden vanhempi, toisen nimeä en taas muistanut edes kuulevani, mutta se kanto jotain teroitinta, jonka nimi oli Tero, mukanaan. No, se tyyppi ainakin on hullu.
Jason oli mun mielestä tosi mukava ja me sovittiin, et tavattas yhden maissa tossa aulassa. Mua kyllä kieltämättä vähän jännitti, mut mitäpä sillä on väliä. Katsahdin kelloa ja se näytti vasta puolta yhtä. Huokaisin melkeinpä ärtyneenä ja istahdin kirjoituspöydän ääneen. Avasin kannettavani, että olisin vähän aikaa netissä, mutta tajusin vasta sitten, et mä en tiedä, miten mä pääsisin käyttämään hoitokodin nettiä. Paiskasin kannettavan läpän kiinni ja päätin mennä jo aulaan odottelemaan Jasonia.
Eipä mun tarvinnut edes odotella, koska kun tulin aulaan, poika oli siellä jo. Hän istui jonkun tytön kanssa sohvalla ja he juttelivat. Tytöllä oli punaiset hiukset ja näytti mua pidemmältä, vaikka kaikkihan täällä varmasti on mua pidempiä. Meinasin jo kääntyä kannoillani, mutta Jason huomasi mut.
”Danimies!” Jason huikkasi ja viittoi mua tulemaan sinne. Pyöräytin silmiäni ja astelin noiden luo. Tyttö katsoi mua pelottavasti harmailla silmillään ja mua alko vähän pelottaa, mutten antanut sen näkyä ulospäin.
”Dan, täs on Kathy. Kathy, täs on Dan”, Jason esitteli meidät toisillemme ja nyökkäsin pienesti. Kathy käänsi katseensa musta takas Jasoniin. Jason hymyili Kathylle varsinkin flirttailevasti ja se sai mut tuhahtamaan.
”Niin, ja Kathy on mun nainen. Pidä näppis erossa siitä”, Jason sanoi ja katsoi muka uhkaavasti mua. Kohautin harteitani vähän välinpitämättömästi. Kathy taas näytti varsin yllättyneeltä.
”Hei, en mä ole sun naises”, Kathyn piti korjata, mikä sai Jasonin naurahtamaan.
”No et vielä”, Jason iski silmää tytölle, joka pudisti vain päätään. Katsoin noita molempia hieman huvittuneena, mutta yritin peittää huvittuneisuuden irvistyksellä.
”No en niin”, tyttö hymähti. Jason naurahti, mutta naurahdus jäi lyhyeksi, kun johtajatar tuli jostain ovesta ja käveli aulan poikki yläkertaan. Hiljaisuus laskeutui välillemme ja sitä jatkui niin pitkään, kunnes johtajattaren toimiston ovi sulkeutui yläkerrassa.
”Me sanotaan tota diktaattoriks”, Jason tokaisi johtajattaren mentyä. Katsoin kysyvästi Jasonia, joka taas vilkaisi Kathyä.
”Miks?” sain kysyttyä viileään äänensävyyn. Jason siirsi katseensa muhun.
”Danimies onkin kovis. Siis... Mut... Siks, koska se haluu kontrolloida meidän elämää ja kaikkee. Se on iha hirvee, ei se edes ajattele meitä ollenkaan. Sillä siintää punnan kuvat silmissä, ku ei se edes täyttä henkilökuntaa pidä täällä”, Jason selitti. Kallistin hivenen päätäni kummastuneena. Ihanko totta? Pidin kuitenkin kaikki mölyt mahassani ja vain nyökkäsin. Tiesin hoitokodilla menevän vähän huonosti, syynä tuo inhottava lama ulkomaailmassa. Kathykään ei sanonut mitään, en tiedä sit, et miksi näin. Joko se oli samaa mieltä, eikä sillä ollu lisättävää, tai sitten sekään ei halunnut päästellä ulos sammakoita.
”Mut, Kathyrakas, mun piti näyttää Danimiehelle vähän paikkoja. Nähään myöhemmin?” Jason käänsi katseensa Kathyyn, hymyillen oikein leveästi. Mä katsoin Jasonia ja pudistin vähän päätäni.
”Ja mulla on yhdeltä aika psykologille”, Kathy tuumasi ja nousi. Katsoin Kathyn nousemista hetken, kunnes sit taas katoin Jasonia, joka taas katto Kathyä.
”Psykoaika”, Jason tokaisi huvittuneesti. Kathy pyöräytti Jasonilta salaa silmiään, mutisi moikat ja häipy. Jason siirsi katseensa muhun tytön mentyä.
”Ootsä valmis?” tuo kysyi ja nousi samalla sohvalta. Nyökkäsin vaisusti ja annoin Jasonin mennä edeltä. Poika hipsi isolle, puiselle ovelle ja mä tietty seurasin sitä.
”Täs on tää yleinen oleskelutila”, Jason sanoi samalla aukaisten oven. Me mentiin sisälle huoneeseen, joka oli aika iso ja sen seinät oli vihreä-ruskea raidallista tapettia. Yhdellä seinällä oli iso ilmoitustaulu, jossa oli joitain lappusia. Yhdellä seinustalla oli takka, jonka ääressä taas punaisia sohvia ja nojatuoleja. Muilla seinustoilla oli pöytiä ja niitten ääressä tuoleja. Yhdellä pöydällä, kirjoja täynnä olevan kirjahyllyn vieressä, oli erilaisia lautapelejä. Erään pöydän ääressä leikki joku blondi poika tinasotilailla. Sillä oli oikein kokonainen taistelutanner siinä pöydällä, taistelevat osapuolet ilmeisesti oli Ranska ja Saksa, koska toisella puolella pöytää oli Ranskan lippu ja toisella Saksan lippu.
”Se on Adam, se on vähän seko. Nyt se on varmaan keksiny noi tinasotilaatki, ei se ennen tollasilla oo pelleilly”, Jason sanoi hiljaa, kun se huomas mun katseeni. Kohautin vähän harteitani, koska tykkäsin itse pienenä leikkiä tinasotilailla, eikä se mun mielestä oo mitää pelleilyä. Jason näytti etsivän katseellaan jotain ja katsoin siksi poikaa hyvin kysyvästi.
”Eikun mietin vaan, et mis meidän pimut on”, Jason sanoi huomattuaan katseeni. Kohautin vähän harteitani ja katseeni taas kiinnittyi tuon pojan, Adamin, tinasotilaisiin.
”Mennään ulos”, Jason hymähti, tarttui kyynärpäähäni ja lähti vetämään mua kohti ulko-ovea, joka sijaitsi ilmoitustaulun vieressä. Riuhtaisin käteni Jasonin otteesta ja murahdin hiljaa. Jason hymähti mulle ja meni avaa ulko-oven. Menin sen perässä ulos auringonpaisteeseen. Hetkeksi sokaistuin auringon kirkkaasta valosta, mutta kun aloin tottua valoon, pääsin katsomaan takapihaa. Se oli oikein siistin näköinen. Seinän vieressä oli kauniita kukkaistutuksia, en ollu varma mitä kukkia ne oli, mutta ihan kauniita kuitenkin. Kauempana pihalla oli pieni suihkulähde ja puisia penkkejä oli ripoteltu pitkin pihaa. Yksi tyttö istui suihkulähteen äärellä selailemassa lehteä. Tytöllä oli musta pörröinen tukka ja siinä oli valkeita raitoja. Jumituin paikoilleni katselemaan tyttöä, jonka kasvoilla ei näkynyt surua eikä iloa. Jason katsoi huvittuneena mua ja sitä tyttöä, mitä mä en ite taas huomannut, olin niin keskittynyt tuohon kauniiseen naisolentoon.
”Hei Danimies, se on nainen, eli ei ollenkaan sun tyyppiäs”, Jason sanoi huvittuneena. Havahduin takaisin siihen maailmaan ja mulkaisin Jasonia.
”No leikki leikkinä, kääpiö. Mutta toi on sit Demi. En oo saanu siitä mitään irti, mutta ihan sama”, Jason sanoi virnuillen. Nyökkäsin hiljaa ja vilkaisin vaivihkaa tyttöä, joka oli vielä siinä selailemassa lehteään. Silloin Jason pukkasi mua kylkeen. Käänsin kysyvän katseeni Jasoniin.
”Mennään Katan luo”, Jason viittoi mua seuraamaan ja lähti kohti penkillä istuvaa ruskeahiuksista tyttöä, joka oli keskittynyt tekstiviestin kirjoittamiseen. Vastahakoisesti seurasin Jasonia ja matkalla mietin, että miksi hengasin Jasonin kanssa. Poika oli mun kanssani ihan eri maailmasta. Se oli mua jopa 25 senttiä pidempikin. Ja se otti päähän, koska en pitänyt lyhyydestäni muutenkaan.
”Katariina von Batch!” Jason tervehti leikki-italialaisen aksentilla tyttöä, joka nosti katseensa heti kännykästään. Jason istahti tytön viereen ja mä taas niitten viereiselle penkille.
”Jason”, Katariina sanoi ja räpytteli pitkiä silmäripsiään hymyillen. Pyöräytin vähän silmiäni ja katseeni hakeutui automaattisesti suihkulähteen luokse. Mutta Demi oli jo hävinnyt, joten huokaisin hiljaa.
”Täs on muuten Katariina”, Jason sanoi minulle ja nyökkäsin pienesti, enkä edes vilkaissut noihin päin. Kuulin Katariinan hymähtävän hieman loukkaantuneesti, mutten jaksanut välittää edes. Olikohan musta oikeesti tulossa vähän liian kylmä vai kuvittelenko mä vaan?
Jason ja Katariina rupesivat juttelemaan niitänäitä, en edes jaksanut vaivautua kuuntelemaan, vaikka oishan mun varmaan pitänyt. Syvennyin vain ajattelemaan Demiä.

Valot ois jo pitänyt sammuttaa puoli tuntia sitten, ja niinhän mä sammutinki, mutta jätin yöpöydän valon päälle. Istuin siinä sängyllä ja katselin sitä huonetta. Mua otti päähän ja rankasti. Olin hengannu koko päivän sen Jasonin kanssa ja meinasin tulla hulluks. Ei siitä jätkästä ota mitää selvää, auko mullekki vaan päätänsä siinä loppuvaiheessa. Enkä nähnyt Demiä koko loppupäivänä.
Katselin nyt kaapista ottamaani viinapulloa, joka oli mulla kädessä.
”Juo minut, juo minut!” pullo tuntui kirkuvan, joten avasin pullon ja otin siitä ison huikan. Tunsin viinan virtaavan alas kurkkua ja se sai mut irvistämään. Mutta mun oli pakko ottaa lisää, siitä tuli hyvä olo.
Pian sain hölmistyneenä huomata, että juoma loppuikin jo pullosta. Olin ihan sekaisin, enkä tajunnut mistään mitään. Nousin ja lähdin pimeälle huonekäytävälle hortoilemaan.
Menin aivan perimmäisen oven luokse ja avasin sen. Menin huoneeseen sisälle, koska jostain syystä luulin sen olevan oma huoneeni. Valoja yritin saada päälle, mutten todellakaan onnistunut siinä. Hortoilin peremmälle huoneeseen. Päästyäni vähän pidemmälle, kuului kolahdus ja tunsin takaraivossani hirveän kivun. Ulvahdin hiljaa kivusta ja vajosin polvilleni. Pitelin päätäni, kunnes sain uuden iskun päähäni jostain kovasta. Mätkähdin maahan ja menetin tajuntani...