Heinäkuun puoliväli... Oli tullu seurusteltuu yhen ihanan tytön, jonka nimi on Kathy, kanssa jo yli kuukauden. Ja Leslien hautajaiset oli joskus viikko sitte... Käy sääliks Leslietä, mun mielestä se likka oli mukava, ainakin välillä. Muut ei pitäny siitä hirveesti.
Nyt oli yö ja soitin kitaraani hiljaa. Indiana Jonesin tunnusmusiikki oli ollu mun lemppari jo pitkään. Vaikka se ei ollu helppo, niin sitä oli mun ainaki helppo soittaa. Ainakin mulle se oli helppoa.
Kello löi yli kahdentoista, joten päätin lopettaa soittamisen. Laskin kitaran sille tarkoitettuun telineeseen ja otin päivävaatteet päältäni. Asetuin sängylleni makaamaan ja vein peiton pääni päälle. Ajatukseni harhaili siskooni. Mitenhän hän voi? En ollu nähny Rosieta pitkään aikaan. Rosie oli tärkein ihminen mun elämässäni, varmaan siks, ku hän on mun kaksoissiskoni.

 

”Jason, äkkiä”, Rosie kuiskasi mulle ja heilautti punaisia hiuksiaan niin, että näytti siltä, kuin ne olisivat leimahtaneet liekkeihin. Lähdimme liikkeelle pimeää koulun käytävää pitkin. Tulimme kuviksen luokan ovelle. Se aukesi helposti, koska olimme jättäneet sen kuviksen tunnin jälkeen auki.
Otimme käsiimme jo kuviksen tunnilla kaappiin piilotetut kaksi isoa pensseliä ja purkki sinistä maalia. Hiljaa naureskellen hiippailimme kuviksen luokan ulko-ovesta ulos. Ovi oli koulun päätyseinässä, joka taas oli kohti portteja.
”Tää on hyvä paikka”, Rosie virnisti ja nappasi taskulampun. Hän näytti mulle valoa – oli siis yö ja pimeää – samalla kun mä maalasin sinisellä maalilla seinään ison J-kirjaimen ja plusmerkin. Oli mun vuoro näyttää valoa ja Rosien vuoro maalata. Hän maalasi mun maalauksen perään R-kirjaimen, on yhtä kuin –merkin ja ristin väärinpäin...
Jospa olisin tiennyt silloin, et ei ois kannattanu, ni en ois tehny. Faija veti kauheet raivarit ja toi mut pienelle kälyselle saarelle, kauas pois mun siskosta.

 

Seuraava aamu oli tosi sateinen ja heräsin siihen, kun ukkonen jyrisi voimakkaasti. Kirosin raskaasti ja nousin turhautuneena.
”Oho! Jo yheksän”, sanoin ääneen, yllättyneisyyttä ääni täynnä. No olihan se mukava aika herätä, mutta en ois ikinä uskonu sen olevan jo noin paljon – ulkona kun oli aika pimeää tummien pilvien takia.
Laitoin päivävaatteet päälleni ja lähdin Kathyn oven luokse. Matkallani mua vastaan tuli Katariina.
”Moi”, tyttö tervehti mua hymyillen. Nyökkäsin hänelle tervehdykseksi, mutta jatkoin matkaani. Kathy oli käskeny mua, et en sais olla Katariinan kanssa missään tekemisissä. Mutta kyllähän mä olen sen kanssa tekemisissä ollu, Kathy ei vaan tiedä sitä. Onneks.
Tulin Kathyn huoneen ovelle ja koputin. Huoneen sisältä kuului kutsu sisään, joten avasin oven ja astuin huoneeseen. Kathyn huone oli mun mielestä jotenkin outo. Se oli niin hieno, omalla tavallaan. Sisustuksessa oli käytetty tummaa vihreää ja eri puun sävyjä.
Huomasin Kathyn makaamassa sängyssä peiton alla. Muistin vielä, kun Kathyllä oli ollu parisänkynsä toinen puoli täynnä kirjoja. Me oltiin Kathyn kanssa siirretty kerran kirjat kirjahyllyyn.
”Olitko sä viel nukkumas?” katsoin hämmästyneenä Kathyä, joka nosti päätään hiukan.
”Mä oon kipeenä... Sun kannattas pysyy poissa, ellet sitten halua sairastaa myös”, Kathy sanoi varsin matalalla äänellä.
”Ai... No okei. Tuun mä silti käymään vielä, mut annan sun nyt nukkua”, sanoin ja lähdin huoneesta. Mitähän sitä nyt tekis? Vois mennä vaikka alakertaan syömään jotain. Ja niin matkani kohteeksi muuttuikin ruokala.

 

”Jason! Tänne!” Katariina hymyili mulle yhdestä pöydästä, ku olin ottanu vähän puuroa ja leipäpalasen. Hymähdin hieman huvittuneesti ja menin istumaan Katariinan viereen.
”No mitä Katsu?” virnistin Katariinalle, joka ei selvästi innostunut juuri keksimästäni lempinimestä.
”On ollut ikävän tylsää. Meille kerrottiin just, että Laxeyn reissu on peruttu ton hiton sateen takia”, Katariina sanoi kuulostaen varsin pettyneeltä. Katsoin Katariinaa silmät pyöreinä.
”Et oo tosissas? Mitäs ihmettä mä sitten tänään teen?” tuskailin ja otin lusikallisen puuroa. Katariina kohotti kulmiaan kysyvästi.
”Ai miten niin?” tyttö kysyi. Puuskahdin ja laskin lusikan lautaselle.
”Kelaa, Kathy on kipeenä ja ei pääse Laxeyhin”, selitin ja katsoin Katariinaa.
”Aijaa. Sittenhän sä voit olla mun kanssa?” tyttö hymyili hurmaavasti. Naurahdin, kohautin harteitani ja jatkoin puuron syömistä. Katariinakin oli vain hiljaa, näytti miettivän tai suunnittelevan jotain. En jaksanu välittää sen enempää.
Söin ruokani varsin hitaasti, koska ei ollut oikeen nälkä. Kävin viemässä astiat keittäjälle ja palasin istumaan pöytään Katariinan viereen.
”No, mitäs me tehtäis?” virnistin Katariinalle, joka virnisti takaisin.
”No jos kierrellään vaikka ja jutellaan?” tyttö ehdotti hymyillen. Nyökkäsin ja nousin tuoliltani. Ojensin Katariinalle kättäni ja tyttö tarttui siihen, nousten myös omalta tuoliltaan naurahtaen pikkutyttömäisesti. Lähdin kävelemään kohti aulaa johtavia ovia, pitäen edelleen Katariinan kädestä. Tyttö vain roikkui mun käsipuolessa kuin joku apina puussa, mutta mun mielestä se tuntu jotenki mukavalle. Ei Kathy vaan edes pitänyt mua kädestä.
”No, millasta se on Kathleenin kanssa?” Katariina kysyi hymyillen. Katsoin tyttöön ja puuskahdin.
”Sellasta”, vastasin salaperäisesti hymyillen ja sain Katariinan näyttämään yllättyneeltä. Hän veti minut vessoille vievälle käytävälle, jolla ei ollut melkein koskaan mitään elämää. Paitsi ehkä aamuisin.
”Etkö aio sano edes, että se on kivaa?” Katariina kysyi, seisahtuen mun eteeni, kun mä seisoin selkä seinää vasten.
”On se kivaa, kuten seurustelu yleensä”, sanoin ja väläytin Katariinalle hymyn, joka sai tytön olemaan hetken hiljaa.
”Mutta jotain siitä puuttuu?” hän kysyi hetken päästä toinen kulma koholla. Naurahdin hiljaa.
”No ei sinänsä mitään. On Kathy vähän etäinen, mut se kuuluu sen luonteeseen. Ja se haluaa kaikesta huolimatta olla mun kanssa”, virnistin Katarinalle.
”Oletkos varma asiasta?” tyttö kallisti päätään ja katsoi mua silmiin viettelevästi, joten jouduin kääntämään katseeni pois.
”Aivan varma”, nyökkäsin katse lattiassa. Katariina hymähti kärsimättömänä ja vei kädet puuskaan jotenkin pettyneen oloisena. Nostin katseeni tyttöön.
”Mitä nyt?” kysyin hiljaa. Brunette oli hetken hiljaa.
”Mitä mä voisin tehä, et jättäsit sen lumpun?” Katariina katsoi mua kärsimättömästi ja äänestä kuulsi hiukan vihaa. Katsoin hämilläni tyttöä, enkä osannut vastata mitään.
”Mitä?” Katariina kysyi uudelleen nyt jo epätoivoisen näköisenä. Pystyin vain kohauttamaan harteitani hämmentyneisyyden takia. Olimme molemmat hetken hiljaa, kunnes Katariina lähestyi mua, katsoi mua suoraan silmiini lumoavilla myrkynvihreillä silmillään, suu raollaan. Henkäisin syvään ja kumarruin suutelemaan Katariinan pehmeitä huulia. Tyttö kietoi kätensä mun niskaan ja mä vein toisen käteni tytön lantiolle ja toisen käden tuon alaselälle, vetäen tyttöä lähemmäs.
”Jason! Mitä ihmettä?” kuului tytön järkyttynyt ääni siitä läheltä. Hätkähdimme kauemmas toisistamme Katariinan kanssa ja huomasin Kathyn seisovan siinä vähän matkan päässä yöpuvussaan ja punaiset hiukset takussa. Tuijotimme hetken toisiamme Kathyn kanssa, molemmat enemmän tai vähemmän järkyttyneinä. En saanut sanaakaan suustani ja Kathy näytti vaativan vastausta.
”Ups, me jäätiin kiinni”, Katariina sanoi teennäisesti. Kathy vilkaisi Katariinaa ja kohotti hiukan leukaansa.
”Mä niin arvasin”, Kathy sanoi hiljaa. Tyttö purskahti itkuun ja ryntäsi pois. Olin jo lähtemäs Kathyn perään, mutta Katariina tarttui käteeni.
”Kathleen varmaan haluaa olla yksin”, Katariinan ääni kuulosti ihan vilpittömältä. Käänsin katseeni Katariinaan ja huokaisin.
”Niin varmaan”, mutisin ja katsoin lattiaa. Katariina nosti kätensä mun olkapäälle ja silitti sitä kevyesti.
”Ei täs näin pitänyt käydä”, tyttö sanoi hiljaa. Riuhtaisin itseni irti tuosta.
”No ei niin!” ärähdin ja lähdin sittenkin Kathleenin perään.